Kiinteistönpidon asiantuntija, Seinäjoki ja Vaasa

Toimintamme laajentuessa haemme joukkoomme henkilöä, joka haluaa olla tuottamassa asiakaslähtöisiä asiantuntijapalveluita laajenevalle asiakasjoukollemme. Toimintamme tärkeimpiä tavoitteita on ohjata, tukea ja kehittää asiakkaidemme ylläpidon toteuttamista ja johtamista.

Tehtäviisi voi kuulua esimerkiksi osallistuminen eri asiakkuuksissa kiinteistöjen ylläpidon organisointiin, palveluiden hankintaan, ylläpitotoiminnan seurantaan ja raportointiin, huoltokirjojen laadintaan sekä tietojen ylläpitoon mm. monipuolisen Granlund Manager -ohjelmiston avulla. Tehtävänkuvaasi voidaan määritellä tarkemmin osaamisesi ja työkokemuksesi mukaan.

Tarjoamme sinulle Suomen johtavana toimijana innostavan työympäristön, tehokkaat työkalut, mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen, asiantuntijajoukkomme tuen sekä kilpailukykyiset edut. Henkilöstömme tyytyväisyys on 4,3/5 ja 98 % työntekijöistä suosittelisi työpaikkaa eteenpäin.

Tehtävän aloitus voidaan sopia joustavasti.

Arvostamme:

Asiakkaiden kanssa työskentely on tai tulee nopeasti olemaan osa työtehtäviäsi, joten asiakaslähtöisyys, palveluasenne ja -halu sekä ratkaisukeskeisyys ovat luonnollinen osa sinua ja tekemistäsi.

Lisäksi arvostamme halua laittaa itsesi likoon, kehittyä ammatissasi ja tarttua itsenäisellä otteella tehtäviin sekä vastuisiin, joita kasvava työympäristömme tarjoaa.

Edellytykset tehtävään:

Tehtävässä toimiminen edellyttää, että sinulla on korkeakoulututkinto kiinteistö- tai talotekniikan (tai vastaavalta) opintosuunnalta tai olet opintojesi loppusuoralla oleva näiden alojen opiskelija.

Tehtävä mahdollistaa työskentelyn myös opintojen ohessa, jolloin viikoittainen työmäärä voidaan sopia opiskelutilanteesi mukaan.

Kiinnostuitko?

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV alla olevalla hakulomakkeellamme keskiviikkoon 9.1.2019 mennessä, niin katsotaan yhdessä, löytyisikö meiltä sinulle kykyjäsi ja kiinnostustasi vastaava työpaikka.

Lisätietoja tehtävästä antavat toimitusjohtaja Pekka Pajuniemi p. 040 553 0986 ja Ohjelmistot-osaston johtaja Antti Ålander p. 050 314 3260 tai etunimi.sukunimi@granlund.fi.

Granlund on talotekniikkasuunnittelun, kiinteistö-, energia- ja ympäristöasioiden konsultoinnin sekä ohjelmistojen asiantuntijakonserni. Granlund on Suomessa talotekniikan johtava toimija, joka panostaa voimakkaasti innovaatio- ja kehitystoimintaan. Toiminnan keskiössä on hyvinvoinnin edistäminen rakennetussa ympäristössä. Granlundilla työskentelee yli 900 asiantuntijaa 20 kotimaan toimipisteessä. Ulkomaan toimipisteet löytyvät Shanghaista, Dubaista, Malmösta ja Sheffieldista. Lue lisää: www.granlund.fi


Sukunimi *
Etunimet *
Kutsumanimi
Puhelinnumero *
Sähköposti *
Käytettävissä alkaen *
Hakemusta saa säilyttää (kk)
Hakemusta saa säilyttää myös muita hakuja varten.

Syntymäaika
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka

Tutkinnot ja tutkintoon tähtäävät opinnot

Tutkintoaste Tutkintonimike Oppilaitos Suuntautumisvaihtoehto Valmistumisvuosi (tai arvioitu) Lisätiedot Ensisijainen tutkinto

Muut koulutukset ja opinnot

Koulutus Järjestäjä Alkupvm Päättymispvm Lisätiedot

Työkokemus

Yritys / työnantaja Tehtävä / ammattinimike Alkupvm Päättymispvm Tehtävän sisältö
Vapaa hakemusteksti
Suosittelijat
LinkedIn profiili (linkki)
Mitä kautta kuulit tehtävästä?
CV ja vapaamuotoinen hakemus