Tule meille verkostosuunnittelijaksi

Me KSS Energialla Kouvolassa tuotamme ja kehitämme palveluitamme energiaverkkojemme asiakkaille sekä myymme sähköä, energiaosaamista ja -ratkaisuja myös Kouvolan seudun ulkopuolelle. Energiantuotantomme perustuu uusiutuviin energialähteisiin, tuotanto-osuuksiin ja paikallisiin yhteistyöhankkeisiin. Ydinvisiomme on olla välittävä energiakumppani. Kilpailemme ja menestymme alan parhailla toimintatavoilla ja energiaratkaisuilla.  KSS Energia -konsernin liikevaihto on 116,8 miljoonaa euroa, ja konserniyhtiöiden palveluksessa on 117 henkilöä.

KSS Rakennus Oy on KSS Energia -konsernin tytäryhtiö, jonka tehtäviin kuuluu asutuskeskusten infrastruktuurin, kuten sähkö-, lämpö- ja valaistusverkkojen rakentaminen, kunnossapito ja huolto. Erityiset kasvutavoitteet liittyvät sekä valaistus- että sähköverkkoihin. KSS Rakennuksen liikevaihto on 10,6 milj. euroa ja yhtiössä työskentelee noin 60 henkilöä. Toimimme pääosin Kaakkois-Suomessa.

Tarvitsemme vahvistusta valaistusverkkotiimiimme ja haemme uuteen tehtävään

Verkostosuunnittelijaa

Työssäsi vastaat valaistus- ja sähköverkkojen suunnittelutehtävistä. Kehität valaistus- ja sähköverkkosuunnittelua sekä maastosuunnittelutoimintaamme. Työhösi kuuluu projektien hoito- ja valvontatehtäviä, alihankintaverkostojen kehittämistä sekä suunnittelun ja palvelujen myyntiä.

Sinulla on tekninen koulutus sekä muutama vuosi suunnittelukokemusta niin sähkö- kuin valaistusverkoista. Olet yhteistyökykyinen ja myyntihenkinen. Tehtävässäsi raportoit valaistusverkkojen palvelupäällikölle. Toimipaikkasi on KSS Energian teknisessä keskuksessa (Savonsuontie 2, Kuusankoski).

Tietoja yhtiöstä löydät osoitteesta www.kssenergia.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa KSS Rakennuksen toimitusjohtaja Jouko Hokkanen, p. 050 591 5205, jouko.hokkanen@kssenergia.fi

**

Laitathan meille viestin rekrytointi@kssenergia.fi, jos kohtaat ongelmia sähköisen hakujärjestelmämme kanssa. Antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti.


Hakijan perustiedot
Sukunimi *
Etunimet *
Puhelinnumero *
Sähköposti *
Käytettävissä alkaen *

Henkilökohtaiset tiedot
Syntymäaika
Sukupuoli
Äidinkieli
Muu äidinkieli, mikä?
Kotiosoite
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka

Tutkinnot ja tutkintoon tähtäävät opinnot, koulutusohjelmat

Tutkintoaste Tutkintonimike Oppilaitos Suuntautumisvaihtoehto Valmistumisvuosi (tai arvioitu) Lisätiedot Ensisijainen tutkinto

Muut koulutukset ja opinnot

Koulutus Järjestäjä Alkupvm Päättymispvm Lisätiedot

Työkokemus

Yritys / työnantaja Tehtävä / ammattinimike Alkupvm Päättymispvm Tehtävän sisältö
Miksi olisit sopiva henkilö yritykseemme?
Muuta
Ohjelmisto-osaaminen
Muu erityisosaaminen, jonka haluat mainita
Suosittelijat
LinkedIn profiili
Mitä kautta kuulit tehtävästä?
Liitteet
CV ja vapaamuotoinen hakemus
Valokuva
Esittelyvideo

Palkkatoive €
Palkkatoivomuksen lisätiedot