Haemme Galleria-korttelin Antell-ravintolaan Helsingin Vallilaan dieettikokkia

Antell tarjoaa herkullisia makunautintoja noin sadassa ravintolassa ja kahvilassa ympäri Suomen. Meille antellilaisille hyvä maku on kaikki kaikessa – jo vuodesta 1880 saakka. Perheyrityksemme palveluksessa työskentelee yli 500 osaavaa ammattilaista, ja liikevaihtomme vuonna 2018 oli 49,4 MEUR.
Antell tekee aidosti hyvää.

”Me antellilaiset olemme oma-aloitteisten ammattilaisten työyhteisö. Meillä on ainutlaatuinen yrityskulttuuri, jonka lähtökohta on, että työntekijöihin luotetaan ja vastuu jaetaan mahdollisimman lähelle asiakasta.”

Galleriakäytävän varrella sijaitsee yhteensä seitsemän ravintolaa, jotka palvelevat päivittäin noin 5000 ihmistä.

Haemme Helsingin Vallilassa sijaitsevaan henkilöstöravintolaamme reipasta, ammattitaitoista ja vastuullista dieettikokkia, joka seuraa aktiivisesti ruoka-alan trendejä ja nauttii työskentelystä myös asiakkaiden keskellä. Päivittäinen tekemisesi koostuu lämpimän lounas- ja edustusruoan valmistamisen lisäksi asiakaspalvelusta linjastossamme. Huolehdit myös raaka-aineiden käytöstä ja ruoan laadusta.

 

Toivomme, että sinulla on vahva ammattiosaaminen dieettiruokien valmistamiseen, ratkaisukeskeinen asenne sekä halua kehittyä työssäsi. Olet vahva alan ammattilainen, jonka intohimona on valmistaa maukasta lounasta erikoisruokavalioiden mukaan isolla sydämellä alusta asti itte tehtynä. Työssä tarvitset suomen kielen lisäksi myös englannin kielen osaamista. Erikoisruokien valmistamisen ammattitutkinto katsotaan eduksi. Edellytämme hygieniapassia.

 

Tarjoamme odotuksemme täyttävälle henkilölle työhyvinvointiin panostavan työyhteisön ja mahdollisuuden olla mukana kehittämässä kasvavaa Antell-perhettä.

 

Työ alkaa heti / sopimuksen mukaan.

 

Kiinnostuitko? Täytä alla oleva sähköinen hakemus 20.9.2019 mennessä. Liitä mukaan vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelosi. Huomioithan, että aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Lisätietoja tehtävästä antaa tarvittaessa keittiöpäällikkö Mikko Rinne, p. 020 770 2281.


Hakijan perustiedot
Sukunimi *
Etunimet *
Kutsumanimi *
Puhelin *
Sähköposti *
Käytettävissä alkaen *
Hakemustani saa säilyttää muita hakuja varten (kk) *
Kuva
CV ja vapaamuotoinen hakemus

Henkilökohtaiset tiedot
Syntymäaika *
Sukupuoli
Äidinkieli
Muu äidinkieli, mikä?
Kotiosoite
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Tutkinnot ja tutkintoon tähtäävät opinnot
Tutkintoaste Tutkintonimike Oppilaitos Suuntautumisvaihtoehto Valmistumisvuosi (tai arvioitu) Lisätiedot Ensisijainen tutkinto

Muut merkittävät suorittamani alan kurssit ja opinnot

Koulutus Järjestäjä Alkupvm Päättymispvm Lisätiedot

Muu osaaminen

Muut suoritetut kurssit ja pätevyydet




MS Officen hallinta
Muut IT-taidot
Kielitaito: englanti
Kielitaito: ruotsi
Kielitaito: saksa
Kielitaito: ranska
Kielitaito: venäjä
Muu kielitaito
Erityisosaaminen
Työkokemus
Yritys / työnantaja Tehtävä / ammattinimike Alkupvm Päättymispvm Tehtävän sisältö

Esimieskokemus
Suurtalouskeittiökokemus
A´la Carte/edustuskeittiökokemus
Tarjoilu- tai kassakokemus
Edustustarjoilukokemus
Anniskelukokemus
Siivousalan kokemus
Oletko aiemmin ollut Antell-konsernin palveluksessa?

Toimipiste, työtehtävä ja ajankohta
Muuta
Miksi juuri sinut pitäisi valita yrityksemme palvelukseen ja tähän tehtävään? *
Suosittelijat yhteystietoineen
Palkkatoivomus (euroa/kk)
Mitä kautta kuulit tehtävästä?
Lisätietoja