Haemme Antell-ravintolaan Helsingin Ruoholahteen ravintolatyöntekijää!

Antell tarjoaa herkullisia makunautintoja noin sadassa ravintolassa ja kahvilassa ympäri Suomen. Meille antellilaisille hyvä maku on kaikki kaikessa – jo vuodesta 1880 saakka. Perheyrityksemme palveluksessa työskentelee yli 500 osaavaa ammattilaista.
Antell tekee aidosti hyvää.

”Me antellilaiset olemme oma-aloitteisten ammattilaisten työyhteisö. Meillä on ainutlaatuinen yrityskulttuuri, jonka lähtökohta on, että työntekijöihin luotetaan ja vastuu jaetaan mahdollisimman lähelle asiakasta.”

Haemme Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevaan ravintolaamme innostunutta, ratkaisukeskeistä ja reipasta ravintolatyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Työtehtäviisi kuuluvat muun muassa lounassalaattien ja vitriinituotteidemme valmistaminen, kuormien purku, ravintolasalin ja keittiön puhtaanapitotyöt, astiahuolto sekä muut keittiön avustavat tehtävät. Työaika sijoittuu pääsääntöisesti arkeen, mutta toivomme joustavuutta tilanteen niin vaatiessa.

Odotamme, että omaat paineensietokykyä ja ymmärrät asiakaspalvelun tärkeyden. Toimimme pienessä tiimissä ja pidämme hymyn herkässä. Osaat huomioida yleisimmät allergiat sekä erityisruokavaliot ja seuraat mielelläsi alan trendejä. Huolehdit osaltasi ruoan hyvästä laadusta unohtamatta oleellisinta, eli makua. Edellytämme hygieniapassia.

Tarjoamme odotuksemme täyttävälle henkilölle työhyvinvointiin panostavan työyhteisön ja mahdollisuuden olla mukana kehittämässä kasvavaa Antell-perhettä.

Työ alkaa heti / sopimuksen mukaan

Kiinnostuitko? Täytä alla oleva sähköinen hakemus 27.3.2019 mennessä. Liitä mukaan vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelosi. Huomioithan, että aloitamme haastattelut jo hakuaikana.


Hakijan perustiedot
Sukunimi *
Etunimet *
Kutsumanimi *
Puhelin *
Sähköposti *
Käytettävissä alkaen *
Hakemustani saa säilyttää muita hakuja varten (kk) *
Kuva
CV ja vapaamuotoinen hakemus

Henkilökohtaiset tiedot
Syntymäaika *
Sukupuoli
Äidinkieli
Muu äidinkieli, mikä?
Kotiosoite
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Tutkinnot ja tutkintoon tähtäävät opinnot
Tutkintoaste Tutkintonimike Oppilaitos Suuntautumisvaihtoehto Valmistumisvuosi (tai arvioitu) Lisätiedot Ensisijainen tutkinto

Muut merkittävät suorittamani alan kurssit ja opinnot

Koulutus Järjestäjä Alkupvm Päättymispvm Lisätiedot

Muu osaaminen

Muut suoritetut kurssit ja pätevyydet




MS Officen hallinta
Muut IT-taidot
Kielitaito: englanti
Kielitaito: ruotsi
Kielitaito: saksa
Kielitaito: ranska
Kielitaito: venäjä
Muu kielitaito
Erityisosaaminen
Työkokemus
Yritys / työnantaja Tehtävä / ammattinimike Alkupvm Päättymispvm Tehtävän sisältö

Esimieskokemus
Suurtalouskeittiökokemus
A´la Carte/edustuskeittiökokemus
Tarjoilu- tai kassakokemus
Edustustarjoilukokemus
Anniskelukokemus
Siivousalan kokemus
Oletko aiemmin ollut Antell-konsernin palveluksessa?

Toimipiste, työtehtävä ja ajankohta
Muuta
Miksi juuri sinut pitäisi valita yrityksemme palvelukseen ja tähän tehtävään? *
Suosittelijat yhteystietoineen
Palkkatoivomus (euroa/kk)
Mitä kautta kuulit tehtävästä?
Lisätietoja