Myynnin lehtori

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, ICT, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, liiketoiminnan palveluratkaisut, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.

Haaga-Helian runsaat 11 000 opiskelijaa luovat työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee noin 630 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen.

Tehtävänkuvaus
Haemme Haaga-Helia ammattikorkeakouluun liiketalouden koulutusyksikköön
myynnin lehtoria
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen alkaen sopimuksen mukaan.

Tehtävään kuuluu käytännön myyntityöhön ja myynnin johtamiseen liittyvien osa-alueiden opettaminen. Haettavalla opettajalla on vankka kokemus B-to-B myynnistä, myynnin esimiestyöstä ja monikanavaisen myynnin johtamisesta. Arvostamme lisäksi kokemusta palvelumuotoilusta, digimarkkinoinnista sekä verkkokaupasta. Olet myös kokenut tiimi- ja projektitoimija. Opetuksen lisäksi lehtori ohjaa opinnäytetöitä ja osallistuu aihealueen kehittämiseen, tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä yrityksille tarjottavaan palveluliiketoimintaan.

Edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, vähintään viiden vuoden työkokemusta tehtävään soveltuvalta alalta, pedagogisen pätevyyden suorittamista ja kykyä opettaa englannin kielellä. Eduksi katsotaan virtuaalisen opetuksen pedagogiikan hallitseminen.

Tarjoamme merkityksellisen työn dynaamisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä, innostuneen työilmapiirin ja erinomaiset mahdollisuudet itsensä kehittämiseen. Työsuhteen ehtojen osalta noudatamme yksityistä opetusalaa koskevaa työehtosopimusta.

Lisätietoja antaa koulutusohjelmajohtaja Tuula Korhonen, puh. 040 488 7049, pe 16.8. klo 9.30 - 11.00 ja ti 20.8. klo 14 - 15.30.

Hae tehtävää viimeistään 1.9.2019. Liitä hakemukseesi CV.
Haastattelut järjestetään viikolla 38.


Hakijan perustiedot
Sukunimi *
Etunimet *
Kutsumanimi
Puhelin *
Sähköposti *
Käytettävissä alkaen *
Hakemusta saa säilyttää (kk) *
Kuva

Syntymäaika *
Lähiosoite *
Postinumero *
Postitoimipaikka *
Sukupuoli *
Kansalaisuus *
Muu kansalaisuus
Maanosa (kansalaisuudeltaan ei-suomalaiset)

Tietosuojaselosteemme mukaisesti henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti ja niitä käytetään ainoastaan tässä selosteessa kuvattuun tarkoitukseen. Täyttämällä ja lähettämällä hakulomakkeen annan luvan käsitellä hakulomakkeessa antamiani tietoja hakuprosessiin liittyen. Tietosuojaselosteeseen pääset tutustumaan tästä.

Hyväksyn, että antamani tiedot tallennetaan ja niitä käsitellään tietosuojaselosteen mukaisesti. *

Tutkinnot ja tutkintoon tähtäävät opinnot

Tutkintoaste Tutkinnon suoritusmaa Tutkintonimike Oppilaitos Suuntautumisvaihtoehto Valmistumisvuosi (tai arvioitu) Lisätiedot Ensisijainen tutkinto
Muut merkittävät opinnot ja kurssit

Työkokemus

Yritys / työnantaja Tehtävä / ammattinimike Alkupvm Päättymispvm Tehtävän sisältö
Erityisosaamisesi hakemaasi tehtävään liittyen
Mistä sait tiedon työpaikasta / Haaga-Heliasta työnantajana?
CV ja vapaamuotoinen hakemus
Suosittelijat

Opettajan pedagogiset opinnot suoritettu *
Oppilaitos ja suoritusaika (kk/vvvv)
Suoritusaste
Lisätietoja opettajan pedagogisista opinnoista
Voitko opettaa englannin kielellä?

Kielitaito

Tietotekniikkaosaaminen