Haemme aulapalvelutyöntekijää Helsinkiin

Antell tarjoaa herkullisia makunautintoja noin sadassa ravintolassa ja kahvilassa ympäri Suomen. Meille antellilaisille hyvä maku on kaikki kaikessa – jo vuodesta 1880 saakka. Perheyrityksemme palveluksessa työskentelee yli 500 osaavaa ammattilaista, ja liikevaihtomme vuonna 2018 oli 49,4 MEUR.
Antell tekee aidosti hyvää.

”Me antellilaiset olemme oma-aloitteisten ammattilaisten työyhteisö. Meillä on ainutlaatuinen yrityskulttuuri, jonka lähtökohta on, että työntekijöihin luotetaan ja vastuu jaetaan mahdollisimman lähelle asiakasta.”

Haemme avattavaan ravintolaamme Helsinkiin organisointikykyistä, ratkaisukeskeistä ja ennen kaikkea positiivisella asenteella olevaa aulapalvelutyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävänäsi on toimia aulapalvelussa huolehtien taloon tulevien vieraiden vastaanottamisesta ja opastamisesta. Vastuullesi kuuluu myös avainten hallinta, parkkipaikan kulunvalvonta ja pysäköintilupien hallinta sekä postituksen hoitaminen. Työskentelet myös kahvilassa ja huolehdit tuotteiden esille laitosta.  

Vastuullesi kuuluvat muun muassa aulapalvelun asiakastyytyväisyys ja kokonaisvaltainen toimivuus. Työaika sijoittuu pääsääntöisesti arkeen, mutta toivomme valmiutta työskentelemään myös viikonloppuisin.

 

Toivomme, että sinulla on vahva ammattitaito, kokemusta vastaavista tehtävistä ja ymmärrystä asiakaspalvelun tärkeydestä. Olet tarkka, järjestelmällinen ja iloinen asiakaspalvelija. Olet tiimpelaaja, joka on tottunut muuttuvaan ja joustavaan työrytmiin. Huolehdit osaltasi asiakaspalvelun loistavasta laadusta unohtamatta oleellisinta, eli makua. Edellytämme hygieniatodistusta ja anniskelupassia.


Tarjoamme odotuksemme täyttävälle henkilölle työhyvinvointiin panostavan työyhteisön ja mahdollisuuden olla mukana kehittämässä kasvavaa Antell-perhettä.


Työ alkaa 1.4.2020


Kiinnostuitko? Täytä sähköinen hakemus Sympassa 29.2.2020 mennessä. Liitä mukaan vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelosi. Huomioithan, että aloitamme haastattelut jo hakuaikana.


Hakijan perustiedot
Sukunimi *
Etunimet *
Kutsumanimi *
Puhelin *
Sähköposti *
Käytettävissä alkaen *
Hakemustani saa säilyttää muita hakuja varten (kk) *
Kuva
CV ja vapaamuotoinen hakemus

Henkilökohtaiset tiedot
Syntymäaika *
Sukupuoli
Äidinkieli
Muu äidinkieli, mikä?
Kotiosoite
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Tutkinnot ja tutkintoon tähtäävät opinnot
Tutkintoaste Tutkintonimike Oppilaitos Suuntautumisvaihtoehto Valmistumisvuosi (tai arvioitu) Lisätiedot Ensisijainen tutkinto

Muut merkittävät suorittamani alan kurssit ja opinnot

Koulutus Järjestäjä Alkupvm Päättymispvm Lisätiedot

Muu osaaminen

Muut suoritetut kurssit ja pätevyydet




MS Officen hallinta
Muut IT-taidot
Kielitaito: englanti
Kielitaito: ruotsi
Kielitaito: saksa
Kielitaito: ranska
Kielitaito: venäjä
Muu kielitaito
Erityisosaaminen
Työkokemus
Yritys / työnantaja Tehtävä / ammattinimike Alkupvm Päättymispvm Tehtävän sisältö

Esimieskokemus
Suurtalouskeittiökokemus
A´la Carte/edustuskeittiökokemus
Tarjoilu- tai kassakokemus
Edustustarjoilukokemus
Anniskelukokemus
Siivousalan kokemus
Oletko aiemmin ollut Antell-konsernin palveluksessa?

Toimipiste, työtehtävä ja ajankohta
Muuta
Miksi juuri sinut pitäisi valita yrityksemme palvelukseen ja tähän tehtävään? *
Suosittelijat yhteystietoineen
Palkkatoivomus (euroa/kk)
Mitä kautta kuulit tehtävästä?
Lisätietoja