Kokemusasiantuntija (LK)

Kokemusasiantuntija, Minun Tieni kokemusasiantuntijaksi –ESR-hanke (2019-2020), Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry, Lahden Klubitalo

Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry on osa maailmanlaajuista ja arvostettua mielenterveyskuntoutuksen Klubitalojen yhteisöä. Klubitalotoiminnan tavoitteena on tukea kuntoutujajäsenten arjen voimavaroja ja taitoja sekä luoda edellytyksiä ja valmiuksia opiskeluun ja työelämään. Lahden Klubitalo on perustettu 2001 ja se sijaitsee Lahden keskustassa.

Haemme koulutettua kokemusasiantuntijaa Lahden Klubitalon ESR-rahoitteiseen Minun Tieni kokemusasiantuntijaksi -hankkeeseen (2019-2021) osa-aikaiseen työsuhteeseen. Kokemusasiantuntijan työparina toimii hankekoordinaattori. Hankkeen päämääränä on kokemusasiantuntijatoiminnan juurruttaminen osaksi mielenterveys- ja päihdepalveluiden ja opetuksen suunnittelua, kehittämistä, toteuttamista ja arviointia Päijät-Hämeessä. Hankkeen tavoitteena on kokemusasiantuntijoiden työllistyminen ja tukeminen. Hankkeessa toimitaan tiiviissä yhteistyössä julkisten palveluiden, oppilaitosten, järjestöjen ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Hankkeen tilat sijaitsevat Lahden Klubitalolla.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kokemusasiantuntijakoulutusta ja kokemusta kokemusasiantuntijatoiminnasta. Eduksi katsotaan kokemus ja verkostot mielenterveys- ja päihdealalta. Odotamme Sinulta kykyä itsenäiseen työskentelyyn, oma-aloitteisuutta ja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin tiistaina 18.3.2019. Haastatteluista sovitaan henkilökohtaisesti hakijoiden kanssa.

Lisätietoja tehtävästä antavat Lahden Klubitalon johtaja Jussi Kokkonen puh. 040 689 1101 (soittoaika 22.2. klo 11-12) ja työvalmentaja Nina Ristola puh. 040 845 4748 (soittoaika 1.3.2019 klo 11-12).

 

www-osoite                                 www.phklubitalot.fi www.eskot.org

Yhteystiedot                               Jussi Kokkonen
                                                          jussi.kokkonen@eskot.org

Työpaikan osoite                       Vuorikatu 35 D 2. kerros, 15100 Lahti

Palkkaus                                        Yksityisen sosiaalipalvelualan tes palkkaluokka G17-19 + henkilökohtainen palkanlisä

Työkokemus                                1-5 vuotta

Työ alkaa                                       1.4.2019 tai sopimuksen mukaan

Työaika                                          Osa-aikatyö (20 t/vko)

Työn kesto                                    Määräaikainen hankerahoitus 1.4.2019 – 28.3.2021

Haku päättyy                               3.3.2019